Addin CraSyTrioilla neulotaan suljettua neuletta kolmella puikolla. Joskus sukkapuikkojen pituus ei riitä tai lyhyt pyöröpuikko tuntuu hankalalta. Silloin CraSyTriot ovat paikallaan. Puikkoja on saatavana lyhyinä ja pitkinä. Lyhyillä puikoilla neulot sukat ja lapaset. Lapasen kuvioneuleen neulominen on CraSy-puikoilla helpompaa, kun koko kuvio asettuu yhdelle puikoille. Samoin sukan kantapään neulominen sujuu helpommin, kun kaikki silmukat ovat yhdellä puikoilla. Lyhyitä puikkoja saatavana alumiinisina ja bambupuisina. Pitkillä CraSyTrio-puikoilla neulot sukkien ja lapasten lisäksi pipot ja hihat sekä vauvaneuleet. Pitkistä puikoista saatavana Bamboo ja Unicorn.
CraSyTrio-puikoissa kärkien välissä on lyhyt joustava kaapeli. Alumiinipuikoissa puikon toinen kärki on tylppä ja toinen pää on terävä, joten pitsienkin neulominen sujuu helpommin. Puikkoa voi käyttää myös palmikoiden neulomisessa apupuikkona. Pakkauksessa on kolme puikkoa. Koko on merkitty puikkoon niin, että se ei kulu aikaa myöten pois. Valmistettu Saksassa.